On aika luoda uutta.

On aika luoda uutta.

Bolderin väki

Bolder kiittää yhteisistä vuosista.

Neljä vuotta sitten kuusi kauppakorkean kasvattia päätti muuttaa suomalaista yrityskulttuuria ja olla mukana luomassa uusia menestystarinoita. He perustivat Bolder Helsingin uuden ajan symboliksi.

Luova mieli vaatii uusiutumista. Olemme aina peräänkuuluttaneet rohkeampia tekoja. Yksi sellainen on lopettaa, kun vanha ei enää tunnu oikealta. Tästä syystä Bolder Helsinki päättää toimintansa neljän kasvujohteisen vuoden jälkeen. On aika luoda uutta – ja siirtyä uusien haasteiden pariin.

Bolder Helsingin osakkaat ovat tehneet päätöksen lopettaa yhtiön liiketoiminta ja siirtää asiakkuudet kumppaniverkostolleen sekä osakkaiden uusille yhtiöille. Yhtiö on päättänyt operatiivisen toimintansa voitollisena ja velattomana vuoden 2011 loppuun.

Olemme rakentaneet Bolderia neljä vuotta. Koemme, että joka ikinen päivä tästä matkasta on kasvattanut ja opettanut meitä enemmän kuin mikään muu mahdollisuus. Luova mieli kaipaa kuitenkin uusia haasteita ja monet meistä ovat tunnistaneet itsessään halun kehittää itseään uusien haasteiden parissa.

Bolder on toiminut tulenkantajana paitsi itsellemme, myös suurelle joukolle ystäviä ja yhteistyökumppaneita ympärillämme. Ne, jotka ovat seuranneet Bolderin tarinaa alusta alkaen, muistanevat helsinkiläisen yrittäjyysilmapiirin ajalta, jolloin startup-hengen siemenet viljeltiin Ravintola Nollassa.

Bolderissa on aina ollut kyse unelmista. Olemme todistaneet ja saavuttaneet sen, mitä lähdimme Bolderia luodessa toteuttamaan.

Julistimme manifestissamme vuoden 2008 alussa, että Suomi tarvitsee yrittäjämäisempää asennetta, ja että haluamme olla mukana luomassa uusia menestystarinoita. Olemme saaneet olla osa monien menestyvien suomalaisyrityksen tarinaa, olleet mukana rakentamassa elävää startup-ekosysteemiä Helsinkiin sekä luoneet uuden kokemuksellisen ympäristön tehdä ostoksia Helsingin keskustassa. Vanhoja bolderilaisia on vauhditettu aina eduskuntaan ja Piilaaksoon asti elämään unelmiaan.

Olemme luoneet olemassaolomme aikana miltei kaksi miljoonaa euroa liikevaihtoa, satoja tuhansia euroja verotuloja, tarjonneet työtä yhteensä yli 20 ihmiselle ja auttaneet lukuisia yhteistyökumppaneitamme saamaan liiketoiminnan vauhtiin. Vielä viimeisenä toimintavuotenamme onnistuimme kasvattamaan liikevaihtoamme noin 100% jopa pienemmällä henkilöstöllä kuin vuonna 2010.

Bolderissa on ollut aina kyse tarinoista. Tämä on ollut ainutlaatuinen tarina.

Olemme saaneet työskennellä poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten ja uskoa Suomen tulevaisuuteen luovien yritysten kanssa. Bolderin päätös on yhden aikakauden loppu, mutta uuden, entistäkin upeamman aikakauden siemen.

Toivomme, että tällä tavoin jätämme Bolder Helsingin ihmisten mieliin uuden aikakauden yrittäjyyden, rohkeiden tekojen ja uuden luomisen symbolina. Toivomme, että Bolder Spirit jatkaa elämäänsä ja löytyy yhä uudelleen ja uudelleen itse kunkin sydämestä.

Ystävyydellä,
Bolderin väki